Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

 

Köllikunkku 2016

 

Aa että!. Taas se koitti, pitkän odottelun jälkeen alkukesä ja varsinkin kauden avauskisa köllikunkku. Jokaisella haaveissa saada suurin hauki, siitähän kisan nimikin jo tulee. On sitä jo kuumeisesti odotettu jo pitkään, muisteltu moneen kertaan poikien kanssa pari vuotta takaperin saamaamme rökälevoittoa. Nimittäin köllikunkun uusi ennätystulos 71,430kg joka oli ensimmäinen uistelukisa minulle. On myös muisteltu viime vuotta kun ei oikein mikään tahtonut onnistua. Kala ei syönyt, vettä satoi taivaan täydeltä niin kuin melkein joka ikinen vuosi ja taisi epäonni olla muussakin veneessä kun miehet tippui veneestä ja kalojakaan ei tuotu puntarille. Syytä ei kai tiedä koskaan. No mutta ei muistella enää vanhoja vaikka ainahan se mukavaa onkin.

Sunnuntai 12.päivä kesäkuuta. Tyypillinen ilma kisapäivänä, tuulee sen minkä kerkeää mutta ihme ja kumma vettä ei ainakaan vielä sada. Kylläpähän se ehtii senkin vielä tehdä. Herätyskelloni soitti vaikka eipähän tuo nukuttanut koko yönä, jostain kumman syystä. Vene oli viety rantaan jo edellisenä päivänä ja tehty muutenkin kaikki valmistelut ajoissa. Päivä kului todella hitaasti, suorastaan tuntui ettei kello liikkunut ollenkaan. Kisa-aika kun oli 14.00-21.00. Hyörien, pyörien, rapsutellen ja tupakoidessa se aamu ja päivä kuitenkin kului ja tuli lähdön aika. Viimeinen tarkistus, kamppeet autoon ja kohti elämäjärven hassilan rantaa. Paikalle päästyämme olimme kuitenkin vasta ainoat uistelijat. Pienen jerryn heittämisen jälkeen totesimme että tuleekohan tänne edes ketään, on nimittäin tosi hiljaista. No ei se mitään, mitä vähemmän porukkaa niin sen paremmille palkinnoille päästään. Aika kuluu joutavia puhellessa ja alkaahan tuota porukkaakin koko ajan saapua rantaan, äkkiä laskettuna parikymmentä venettä kuitenkin. -Minkäslainen taktiikka meillä on tänä vuonna, kysyn kimiltä ja keijolta?. Vastauksen jo arvasin, sama kuin joka vuosi. Minnow spooneilla ihan rantaan. Venettä pakatessa ja uistimia laitellessa kuuluu selän takana tuttu ääni, -meinaatteko rantarunkata tänäkin vuonna?. Joka köllikunkussa mukana ollut vanhempi herrasmies haapajärveltä on tullut utelemaan taktiikkaa vaihtamaan kuulumisia :). Melkein yhteen ääneen vastataan että eihän tässä kisassa muuten kalaa saakkaan!. Kalajuttuja valehdellessa tulee yhtäkkiä lähdön aika. Äkkiä kippareiden valinta, säännöt selviksi ja vesille. Kaikki lähtee rannasta yhtä aikaa ja voin kertoa että ahdasta meinaa olla. Ensimmäinen veto, vene hörppää vettä sivulta ja persaus märkä. Normaali kunkkukeli kun on tuulen puolesta, 7m/s. Toine veto ja päästään liikkeelle. Suunnitelmana äkkiä järven toiselle puolelle ja syvälle kaislikkoon. Panninniemeen päästyämme kaikki vaaput vaihtoon ja minnowit tilalle, tullessa ei saatu nimittäin vielä kalan kalaa. Viimeistä uistinta laskiessamme, keijo kiskaisee jo ensimmäisen hauen veneeseen. Tästä se lähtee jokainen ajattelee. Parikymmentä metriä eteenpäin ja sitten se tapahtuu.Reunimmaisen uistimen vieressä kauhea möyrähdys ja PAM!. Näyttää että vapa katkeaa ja vene ei liiku enää mihinkään. -Kimi huutaa: nyt on pojat mammahauki kiinni, ei jumalauta!. -Nyt aivan rauhallisesti, ei mitään paniikkia, keijo rauhoittelee. Muutaman sekunnin kikkailun jälkeen päätimme että minä huopaan pari kertaa ja kimi koukkaa kalan kyytiin, ammattitaidolla. Pari huopausta ja koukkaus, laitan samassa silmät kiinni, ei uskalla katsoa onnistuiko!. Avaan silmät ja veneessä potkii aivan älytön hauki, varmaan menee kymppi rikki, jokainen tuumaa. Olisiko tämä nyt meidän vuosi voittaa köllikunkkutitteli ajattelen, toivon jo ettei kukaan saa isompaa.

Menee seuraavat kolme tuntia ja kalaa tulee jatkuvalla syötöllä. Taktiikkamme toimii tänäkin vuonna. Tosin nousee vain pieniä haukia, ei yhtään isompaa sen mamman jälkeen. Sitten kala lyö turpansa kiinni puolessa välin kisaa. Puheet ja ajatukset lentää laidasta laitaan kun kalaa ei tule, voitetaankohan, saakohan kukaan muu kalaa, pitäisikö vaihtaa taktiikkaa?!. Pari tuntia kuluu ja kalan tulo ei lisäänny, pari haukea silloin tällöin. -Vaihdetaanko nyt soutajaa, utelen pojilta?. -Vaihdetaan vain kun nyt on muutenkin näin hiljaista. Kimi ottaa airot tukevasti käteen ja voimakas veto, nyt sitä mennään. Samassa keijo nousee keskipenkiltä suoristamaan jalkoja. Toinen veto ja silloin kolistaan kiville ja keijo singahtaa järveen. -Taisin viime vuonnakin tippua järveen mutta silloin ei ajettu kiville, keijo murjaisee vitsin ja nauretaan oikein kunnolla päälle. Onneksi yletti jalat pohjaan :). Kaveri takaisin veneeseen ja matka jatkuu, tosin hiukan märempänä. Syöntikin pikkuisen piristy, kalaa tulee taas ihan kohtuudella. Sitten käsillä on kisan viimeinen tunti. Äkkiä kalojen lasku ja todettava on että tarvitaan vielä ainakin 10kg voittoon. Taas soutajan vaihto ja samassa reunimmainen vapa taipui taas. Iso kiinni!. Ainaki yli 5kg kala, keijo miettii ääneen. Pari kelausta, kala veneen viereen ja siima poikki, perkele!. Tässäkö meidän voitto karkasi mietin itsekseni ja haluaisin hypätä kalan perään. No ei auta muutakuin jatkaa. Käteni huutavat jo kuolemaa, kun on tullut soudettua tunti jos toinenkin.

Parikymmentä minuuttia uistelua ja neljä pientä haukea on eksynyt veneen pohjalle. Kala ei yksinkertaisesti enää syö ja kisan loppukin jo häämöttää. Päätämme suunnata suoraan rantaan. Rantaa lähestyessämme huomaamme että olemme ainoa vene enää vesillä. Suurin osa on jo nostanut veneen kärrylle ja loputkin on jo rantautumassa. Mitä ihmettä!, kiireesti soudetaan rantaan ja muiden kalasaaliita tutkimaan. Kaikki uistelijat kierrettyämme, kasvoillemme nousee hymy. Kellään ei ole niin paljoa kaloja kuin meillä ja mikä tärkeintä, meillä on suurin hauki!. Sitten hymy hyytyy. Janne ja tero nostavat kalat viimeisenä veneestä, he olivatkin vielä järvellä ja saapuivat viimeisenä rantaan. Pieni tuijotus, tiukaksi menee kumpi voittaa. Makkaran syöntiä, jerryn heittoa ja taas kalavaleiden kertomisen jälkeen koittaa punnitus, voiton ratkeaminen, totuuden hetki. Jokainen venekunta käy ennen meitä vuoron perään puntarilla, kalojen painaessa yhteensä kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen kiloon per vene. Siis ollaan ainakin kakkosia. Sitten on jannen ja teron vuoro. Kilot paukkuu ja yhteistulos heillä melkein 60kg joista hurjat 9kg ahvenia. Loistava tulos, täytyyhän vähän kaveriakin kehua. Sitten meidän vuoro. Kilot pikkuhiljaa kasvaa, jännittää, syyhyttää, kutittaa ja puntari pysähtyy viiteenkymmeneenviiteen kiloon. Ei voi olla totta, se karkuun päässyt hauki olisi ehkä tuonut voiton. No ei mitään, ollaan kakkosia kokonaiskisassa. Sitten on köllikunkun vuoro. Jannella ja terolla kaksi isoa haukea ja meillä yksi. Olisiko se voitto mahdollista, meidän kala näyttää silmämääräisesti isommalta?. Poikien hauet yksitellen puntariin, suurimman painaessa 7760g. Taas jännittää, meidän kala puntarille ja wau mikä lukema, 8170g. Köllikunkkupysti on meidän!. -Vihdoin ja viimein, keijo nauraa. Ei tätä pokaalia ole jahdattu kuin 15 vuotta. Aivan upeaa, minulle ensimmäinen palkinto kisoista. Riemun kiljahdukset ja voiton tuuletukset loppuun ja yhteinen tuumaus, pokaaleja saunotetaan koko yö, heh!.

Tästä kisasta lähtien uistelukärpänen puri minuun oikein kunnolla vaikka kalastusta olen harrastanut koko ikäni vähän laidasta laitaan. Palkintokaappiini onkin eksynyt matikkamestaruuksia parina edellisenä vuonna ja tuon köllikunkun jälkeen heti seuranmestaruus. Se onkin taas ihan eri mutta samalla hauska ja mieleenpainuva tarina, pieniä yksityiskohtia ja kömmähdyksiä myöten.