Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Madekunkku 2015

Madekunkku kisattiin 14.2.2015 Kolimalla.

Madekausi avattiin Team Matikan (Kumpulainen, Laitamäki, Nenye & Suokas) toimesta jo hyvissä ajoin tammikuussa, jolloin jäällä käytiin lähinnä palelemassa ja porailemassa reikiä tiedusteluluontoisilla reissuilla. Madekontaktit olivat harvassa, mutta rakkaus lajiin ja suoraan sanottuna hölmöys pakottivat ukot jäälle heilumaan.

Laitamäen kanssa tuumimme että laitetaanhan matikkakisa pystyyn ja katsotaan, tulisiko paikalle asiasta innostuneita kalastajia edes mielenkiinnosta katsomaan, minkälainen laji on kyseessä. Pitkästä aikaa järjestetty ja jopa radiomainontaa saanut madepilkkikilpailu ei kuitenkaan kerännyt yleisöryntäystä vaikka keli oli mitä mainioin ja jäällä kulkeminen oli vaivatonta, jopa helppoa karkean jääpinnan ja pienen lumikerroksen ansiosta. Paikalle saapui viisi pilkkijää, mutta pärjättiinhän silläkin...

Siirtyminen matikkapaikoille aloitettiin 17:00 paikallislehden toimittajan ottaessa kuvia pimeään lähtevistä hölmöistä. Aina jäälle lähtiessä motivaatio ja toiveet suurista saaliista ovat korkealla. Yleensä karu totuus kuitenkin paljastuu kun on pari tuntia nypyttänyt tyhjää tuulessa tuiskussa ja pakkasessa tähtitaivaan alla..

Vaikkei kisa suuri yleisöryntäys ollutkaan, kalastus on aina (yleensä siis) hauskaa ja hyvässä porukassa vielä mukavampaa. Kehitysehdotuksena ensi vuoden Madekunkku-kilpailuun oli, että josko järjestävältä taholta saisi pilkkivermeitä lainaan niille, jotka eivät omia madepilkkejä omista; ei huono idea...?

Kuitenkin, illan tulokset alla:

1. Kim Suokas                    4750 g ( 9 madetta)

2. Janne Kumpulainen        780 g (1 made)

3. Keijo Laitamäki                745 g (1 made)

4. Teijo Kronqvist                 415 g (1 made)

5. Niko Nenye                           0 g (Tirrit pataan, mutta aiempien reissujen mateet varmasti vielä lämmittävät) 

 

                                                                                        -Kim-

Madekunkku 2015 voittosaalis